Postmodernismi taiteessa

Postmoderni taide on tyyli ja käsitteellinen teoria, joka on syntynyt postmodernistisen suuntauksen myötä useille taiteenaloille. Postmodernismi voidaan nähdä vastareaktiona modernismin ideoille ja arvoille kuten myös kuvauksena aikakaudesta, joka seurasi modernismin hallintaa kulttuurillisena teoriana ja käytäntönä 1900-luvun alku- ja keskivaiheen vuosikymmeninä. Postmodernismi terminä assosioituu skeptismiin, ironiaan ja filosofiseen kritiikkiin yleisten totuuksien ja objektiivisen todellisuuden käsitteiden alalla.

Termiä postmodernismi käytettiin ensimmäisen kerran vuoden 1970 tienoilla. Taidesuuntauksena postmodernismi on joiltain osin määrittelemätön, sillä ei ole olemassa vain yhtä postmodernia tyyliä tai teoriaa, johon suuntaus perustuisi. Postmodernismi kattaa monia erilaisia lähestymistapoja taiteen tekemiseen, ja sen voisi sanoa alkaneen 1960-luvun populaaritaiteen myötä, jonka jälkeen suuntaukseen on tullut mukaan konseptuaalista taidetta, uusekspressionismia, feminististä taidetta ja 1990-luvun nuoria brittiläisiä taiteilijoita.

Postmodernissa taiteessa korostuu uusien työskentelytapojen kokeileminen. Se jättää tilaa erilaisille tulkinnoille, ja taiteelle on tavanomaista käyttää lainauksia eli sekatyyliä, sekä pastissien, huumorien ja leikkisyyden käyttäminen. Postmodernissa taiteessa on myös yleistä rikkoa erilaisten taiteiden välisiä rajoja ja yhdistää installaatioihin vaikkapa mediataidetta ja performanssia.

Modernismista postmodernismiin

Postmodernismi syntyi vastareaktiona modernismille, joka perustui yleisesti idealismiin sekä ihmisten elämän ja yhteisöjen utopistiselle tulevaisuudenkuvalle ja kehityksen aikaiseen uskomukseen. Modernismin aikakaudella oletettiin, että tietyt yleismaailmalliset periaatteet tai totuudet, kuten uskonnon tai tieteen pohjalta muotoutuneet, voisivat olla käytössä todellisuuden selittämisessä. Modernismin taiteilijat tekivät kokeiluja muodolla, tekniikalla ja luomisprosessilla sen sijaa, että he olisivat keskittyneet kohteisiin, koska he uskoivat voivansa löytää tavan kuvastaa modernia maailmaa aidolla tavalla.

Kun modernismi omalta osaltaan perustui idealismiin ja järkeilyyn, postmodernismi syntyi skeptismin ja järkeilyn epäilyn pohjalta. Se haastoi modernismin ajatuksen siitä, että olemassa olisi yleispäteviä varmuuksia tai totuuksia. Postmoderni taide sai vaikutteita 1900-luvun puolivälin ja loppupuolen filosofiasta ja sen mukaan henkilökohtaiset kokemuksemme ja tulkintamme kokemuksistamme ovat todellisempia kuin abstraktit periaatteet. Kun modernistisen taiteen tekijät olivat mestareita selkeydessä ja yksinkertaisuudessa, postmodernismissa käytettiin monimuotoisia ja usein toisiinsa nähden ristiriitaisia tarkoituksen tasoja.

Postmodernismin monimuotoisuus

Luonteeltaan auktoriteetteja vastustava postmodernismi ei suostunut tunnustamaan minkään yksittäisen tyylin tai määritelmän auktoriteettia siitä, mitä taiteen tulisi olla. Postmodernismi rikkoi korkean kulttuurin sekä massa- ja populaarikulttuurin välisen erottelun taiteen ja jokapäiväisen elämän merkityksessä. Koska postmodernismi rikkoi aiemmin voimassa olleet säännöt tyylin saralta, se toi tarjolle aivan uuden aikakauden, joka tarjosi vapautta ja kaiken mahdollistavan ajatusmaailman.

Postmoderni taide on usein hauskaa, pilke silmäkulmassa tehtyä tai hullunkurista, se voi olla hyökkäävän aggressiivista sekä ristiriitaista ja keskustelua herättävää, se voi voi haastaa hyvän maun rajat, mutta mikä tärkeintä, se heijastelee tyylin omaa itsetietoisuutta. Postmodernissa taiteessa sekoittuu usein taiteellinen tyyli sekä populaarityylit ja media. Tämän lisäksi postmoderni taide voi joko tietoisesti tai alitajuisesti laita tai kommentoida ironisesti erilaisia menneiden aikojen tyylisuuntia.

Lacanin merkitys tyylin kehittymiselle

Postmodernismin kannalta eräs merkittävä henkilö oli vaikutusvaltainen ranskalainen psykoanalyytikko ja teoreetikko Jacques Lacan, jonka ideoilla oli valtavan suuri merkitys 1900-luvun kriittisen teorian kehityksessä, ja erityisesti hän vaikutti jälkirakenteelliseen filosofiaan ja postmodernismin kehittymiseen. Lacan tutki uudelleen Sigmund Freundin psykiatriaa antaen sille modernimman älyllisen merkityksen.

Jacques Lacan kyseenalaisti perinteiset rajat rationaalisen ja irrationaalisen ajattelun välillä ehdottamalla, alitajuinen ajatusmaailma ei ole pelkkä primitiivinen mekanismi, vaan rakenteeltaan aivan yhtä monimutkainen ja sivistynyt kuin tiedostava kokonaisuuskin. Hän ehdotti, että alitajunta vastaisi rakenteeltaan kieltä, joka avulla tietoinen ja tiedostamaton ajatusmaailma pystyvät olemaan vuorovaikutuksessa, mikä varmistaa tiedostamattoman osan olevan merkittävässä roolissa maailmasta saamiemme kokemusten keräämisessä.