Pop-taide tyylisuuntana

Pop-taide oli taidetta, jota tehtiin populaarikulttuurista. Pop-taide oli visuaalinen taidesuuntaus, jolle oli luonteenomaista sodanjälkeisten vuosikymmenten optimisti ja kulutuksen kasvaminen 1950- ja 1960-luvuilla. Pop-taide kehittyi samaan aikaan popmusiikin ja nuorisokulttuurin maailmanlaajuisen nousun kanssa, näiden ruumiillistumana toimivat etenkin Elvis Presley ja Beatles. Pop-taide oli röyhkeää, nuorekasta ja hauskaa, ja se nähtiin uhkana vakiintuneelle taiteelle. Pop-taiteeseen kuuluin erilaisia maalaus- ja kuvanveistotyylejä useista eri maista, mutta niille kaikille oli yhteistä kiinnostus massamediaan, massatuotantoon ja massakulttuuriin.

Pop-taiteen synty Britanniassa

Termi pop-taide syntyi vuonna 1954, kun britannialainen taidekriitikko Lawrence Alloway käytti sitä ensimmäisen kerran kuvaamaan taidetta, joka sai innoitteensa populaarikulttuurin kuvista. Lawrence Alloway sekä taiteilijat Richard Hamilton ja Eduardo Paolozzi kuuluivat Independent Groupin perustajajäseniin. Independent Group oli kollektiivi, johon kuului taiteilijoita, arkkitehteja ja kirjailijoita, jotka tutkivat radikaaleja lähestymistapoja moderniin visuaaliseen kulttuuriin tapaamisissaan Lontoon ICA:ssa vuosien 1952 ja 1955 välillä.

Tämä ryhmä toimi brittiläisen pop-taiteen suunnannäyttäjänä. Ensimmäisessä tapaamisessa Paolozzi piti visuaalisen luennon, jonka otsikkona oli ”Bunk”, mikä oli lyhenne hölynpölyä tarkoittavasta sanasta ”bunkum”, jossa tarkasteltiin ironisesti periamerikkalaista elämäntyyliä. Luennon kuvituksena oli sarja kollaaseja, jotka oli tehty amerikkalaisista aikakauslehdistä, joita Paolozzi oli saanut Pariisissa 1940-luvun loppupuolella olleilta amerikkalaisilta sotilailta. ”Bunk”-sarjaan kuului teos ”I Was a Rich Man’s Plaything”, joka sisälsi ensimmäisenä sanan ”POP”.

Jotkin nuoret brittiläiset taiteilijat, jotka kasvoivat 1950-luvulla sodan jälkeisen niukkuuden ja säännöstelyn aikana, katselivat amerikkalaista populaarikulttuuria ja kulutusta ylistävää elämäntyyliä esittelevää houkuttelevaa kuvastoa romantisoivan ironisesti ja hieman kateellisesti. He näkivät Yhdysvallat vapauden maana. Vapaana luokkayhteiskunnan vanhoillisista käytännöistä, joiden he kokivat tukahduttavan haaveilemansa tyylisen kulttuurin, joka olisi suvaitsevampi ja nuorekkaampi kulttuuri, johon kuului massamedian ja massatuotannon tuoma sosiaalinen vaikutus.

Yhteiskunnan ja kulttuurin käsittely

Pop-taiteesta tuli näiden nuorten taiteilijoiden keino esittää tuntemuksiaan muutosta etsiessä, ja pop-taiteen kieli pohjautui dadaistisiin kollaaseihin ja kokoonpanoihin. Dadaistit olivat luoneet irrationaalisia yhdistelmiä satunnaisista kuvista provosoidakseen reaktioita aikansa yhteiskunnalta. Brittiläiset pop-taiteilijat ottivat myös käyttöönsä visuaalisesti vastaavan tekniikan, mutta keskittivät huomionsa populaarikulttuurin massakuviin, joita he heiluttelivat haasteena yhteiskunnan kasvojen edessä.

Richard Hammondin vuonna 1956 tekemä kollaasi “Just What Is It That Makes Today’s Homes So Different, So Appealing?” on täydellinen luettelo pop-taiteen kuvamaailmasta, siihen sisältyy kuvia sarjakuvista ja sanomalehdistä sekä mainoksista, autoista, ruoasta ja pakkauksista, erilaisista laitteista, julkisuuden henkilöistä. Kuvat käsittelevät myös seksiä, avaruusaikaa, televisiota ja elokuvia. Tämän kollaasin mustavalkoista versiota käytettiin Whitechapel Galleryn ”This is Tomorrow” -näyttelyn katalogin kannessa vuonna 1956. Tämä näyttely laajensi ymmärrystä kulttuurista ja inspiroi uutta nuorten brittiläisten taiteilijoiden sukupolvea.

Andy Warhol

Jos pop-taide pitää henkilöidä yhteen taiteilijaan, hän on Andy Warhol. Warhol työskenteli aiemmin kaupallisena taiteilijana, ja hänen aiheensa juonsivat juurensa massakulttuuriin, mainoksiin, sarjakuviin, sanomalehtiin, televisioon ja elokuviin. Warhol taltioi amerikkalaisen populaarikulttuurin hengen ja nosti sen kuvamaailman museotaiteen asemaan. Hän käytti toisen käden kuvia julkkiksista ja kulutustuotteista, joissa hän näki luontaista banaaliutta, mikä teki niistä kiinnostavampia.

Warhol koki, että kuvilta oli riisuttu niiden tarkoitus ja tunneperäinen läsnäolo niiden massajakelun kautta. Tyypillisesti taidemaailman arvoja horjuttanut Warhol oli lumoutunut tästä banaaliudesta, jota hän juhlisti sarjassa aiheita, jotka vaihtelivat julkkiksista soppapurkkeihin. Hän näki massatuotannossa estetiikkaa, koska se näyttäytyi heijastumana amerikkalaisesta kulttuurista. Warholin mukaan Yhdysvallat oli upea maa, koska siellä köyhimmät ja rikkaimmat ihmiset ostivat samoja tuotteita. Niin pummi kuin presidentti joivat molemmat Coca-Colaa samanlaisesta pullosta.