Mestarillinen kuvanveistäjä donatello

Donatello, koko nimeltään Donato di Niccolò di Betto Bardi (syntyi noin 1386 Italian Firenzessä, kuoli 13. joulukuuta Firenzessä), oli mestarillinen kuvanveistäjä niin marmori- kuin pronssiveistosten alalla sekä yksi suurimmista italialaisen renessanssiajan taiteilijoista.

Donatellon elämästä ja urasta tiedetään paljon, mutta hänen persoonallisuudestaan ja henkilöhahmostaan on tarjolla vain vähän luotettavaa tietoa. Donatello ei koskaan mennyt naimisiin ja hän vaikuttaa olleen yksinkertaista elämää elänyt mies. Asiakkaat kokivat usein hänen kanssaan toimimisen hankalaksi aikaan, jolloin taiteilijoiden työolosuhteita sääntelivät kiltojen säännöt.

Donatello nähtävästi vaati tiettyä määrä taiteellista vapautta. Vaikka Donatello tunsi hyvin useita humanisteja, hän ei ollut kulttuurillisesti sivistynyt. Hänen humanistiystäviensä mukaan Donatello oli antiikin ajan taiteen suuri ihailija. Hänen tekemänsä kaiverrukset ja signeeraukset hänen töissään kuuluvat varhaisimpiin esimerkkeihin klassisen roomalaisen kirjoituksen elvyttämisessä.

Donatellon ymmärrys antiikin ajan kuvanveistämisestä oli laajempi ja yksityiskohtaisempi kuin kenelläkään muulla aikansa taiteilijalla. Hänen työnsä sai inspiraatiota antiikin ajan visuaalisista esimerkeistä, joita hän muutti rohkeasti. Vaikka häntä perinteisesti luonnehditaan pohjimmiltaan realistiksi, myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että hän oli paljon enemmän.

Varhainen ura

Donatello oli firenzeläisen villankehrääjän Niccolò di Betto Bardin poika. Donatellon uran aloittamisesta ei ole tietoa, mutta oletettavasti hän oppi kivenveistoa Firenzen katedraalin parissa työskennelleiltä veistäjiltä noin vuoden 1400 aikaan. Vuosien 1404 ja 1407 välillä hänestä tuli jäsen pronssikuvanveistäjä Lorenzo Ghibertin työpajassa.

Donatellon varhaisimpiin töihin, joista on saatavilla täyttä varmuutta, kuuluu marmoriveistos Daavid, josta on nähtävissä Donatellon taiteellinen esikuva Ghiberti, joka oli tuolloin merkittävin kuvanveistäjä kansainvälisessä gotiikassa, jonka tyyliin kuuluivat sirot, pehmeän pyöreät linjat, jotka saivat vaikutteita Pohjois-Eurooppalaisesta taiteesta.

Daavid-patsas, joka oli alun perin tarkoitettu sijoitettavaksi katedraaliin, siirrettiin vuonna 1416 Palazzo Vecchio -kaupungintaloon, jossa se säilyi pitkään patrioottisena symbolina, vaikkakin 1500-luvulla se jäi Michelangelon valtavan Daavid-marmoripatsaan alle, joka palveli sen jälkeen samaa tarkoitusta.

Donatellon teoksia

Muihin Donatellon varhaisiin töihin kuuluvat yhä osittain goottilaista tyyliä edustava vakuuttava istuma-asennossa oleva marmoriveistos Pyhä Johannes Firenzen katedraalissa sekä Santa Crocen kirkon puinen krusifiksi. Jälkimmäinen on tehty vahvistamattoman perimätiedon mukaan ystävällismielisessä kilpailussa kuvanveistäjän ja huomattavan arkkitehdin Filippo Brunelleschin kanssa.

Donatellon todellinen taiteellinen suuruus tulee esille ensimmäistä kertaa kahdessa marmoripatsaassa, vuonna 1415 valmistuneissa Pyhässä Markuksessa ja Pyhässä Yrjössä firenzeläisten kiltojen Orsanmichele-kirkon ulkokoristeissa. Sittemmin Pyhä Yrjö on korvattu kopiolla, ja alkuperäistä säilytetään Bergellon kansallismuseossa.

Näissä teoksissa on nähtävillä ensimmäistä kertaa klassinen antiikin tyyli ja häikäisevällä kontrastilla keskiaikaiseen taiteeseen nähden ihmiskeho esitetään itsenäisenä toiminnallisena organismina, ja ihmisen persoonallisuus esitetään itsevarmuudella, jolla on oma arvonsa. Samat ominaisuudet nousivat yhä enemmän etualalle Donatellon vuonna 1416 aloittamissa viidessä profeettapatsaassa. Patsaat saivat inspiraationsa antiikin Rooman muotokuvapatsaista ja niillä oli hyvin yksilöllisiä piirteitä.

Myöhemmät vaiheet ja kuolema

Donatello jatkoi uusien tekniikoiden ja niiden tarjoamien mahdollisuuksien kokeilemista marmorireliefeissään 1420- ja varhaisella 1430-luvulla. Kehittyneimpiä teoksia tältä kaudelta ovat Taivaaseenastuminen, Kristus antaa avaimet Pyhälle Pietarille, joka on veistetty niin taidokkaasti, että sen kauneuden voi nähdä vain vahvassa hajavalossa, sekä Herodeksen illallinen ilmeikkäine taustoineen.

Viimeiset vuoden Donatellon elämästä kuluivat kahden pronssisen saarnatuolin suunnitteluun San Lorenzoon. Tämän jälkeen, työskenneltyään jälleen kerran vanhoille asiakkailleen Medicissä, hän kuoli. Saarnatuolit edustavat suurenmoista hengellistä syvyyttä ja monimuotoisuutta, vaikkakin jotkut osat jäivät vielä viimeistelemättä, ja ne jouduttiin tekemään valmiiksi vähemmän taidokkaiden taiteilijoiden toimesta.