Hieronymus Bosch

Jheronimus van Akenin arvellaan syntyneen noin vuonna 1450 ’s-Hertogenboschissa Alankomaissa. Hän oli renessanssiajan maalari ja hänen kuuluisin teoksensa on nimeltään Maallisten Ilojen Puutarha. Hän vaihtoi myöhemmin taiteilijanimekseen Hieronymus Boschin. Hän on yksi merkittävimmistä ja arvostetuimmista hollantilaisista taiteilijoista omalta aikakaudeltaan. Hänen työnsä koostuivat pääasiassa mielikuvituksellisista uskonnon ja tarinoiden kuvaelmista.

Hieronymus Bosch syntyi taiteilijaperheeseen. Sekä hänen isänsä että isoisänsä olivat kummatkin taidemaalareita. Hän kuului viisilapsiseen perheeseen ja he asuivat kaikki isoisänsä talossa. Perheen kolme muutakin lasta olivat tiettävästi taidemaalareita. Valitettavasti heidän töistään ei vain ole säilynyt yhtään teosta. Bosch eli koko elämänsä ’s-Hertogenboschissa. Hänestä löytyy ensimmäinen merkintä kaupungin kirjoissa vuodelta 1474. Boschin elämä on ollut hieman hämärän peitossa sillä hän ei jättänyt mitään jälkiä, kirjoituksia, päiväkirjoja tai todistuksia itsestään. Kaikki löydetty tieto on saatu selville kaupungin vanhoista kirjoista ja arkistoista. Hänen persoonallisuudestaan ja taulujen syvällisemmästä merkityksestä ei ole mitään tietoa. Hänen syntymäaikansa on myös määritetty pelkästään hänen itsensä piirtämän omakuvan avulla, joka oli tehty noin vuonna 1516, vain hieman ennen hänen kuolemaansa.

Arkistojen avulla on kuitenkin saatu selville, että vuonna 1480 tai 1481 hän meni naimisiin erittäin varakkaan perheen tyttären kanssa. Hänen vaimonsa Aleid van de Meervenne sai vanhemmiltaan perintönä talon ja huomattavan määrän maita läheisessä Oirschotin kylässä. He muuttivat sinne ja Bosch eli siellä kuolemaansa vuoteen 1516 asti. Tiedetään, että hänen hautajaisensa järjestettiin Saint Johnin kirkossa 9. elokuuta vuonna 1516.

Tyylisuunta ja tunnetuimmat teokset

kolmiosainen maalaus

Boschin tunnetuimpia teoksia olivat 16 erilaista triptyykkiä. Triptyykki tarkoittaa kolmiosaista maalausta ja niitä voi nähdä erityisesti kirkoissa. Näistä teoksista kahdeksan ovat edelleen kiinni toisissaan ja suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta viisi niistä on vaurioitunut ajan kuluessa. Nykyajan tekniikan kehittyessä tauluista on pystytty määrittelemään, milloin ne on suurin piirtein maalattu. Boschin ura onkin jaettu kolmeen eri aikakauteen. Aikaiset työt sijoittuvat vuosille 1470-1485, keskimmäinen aikajakso vuosille 1485-1500 ja myöhäisemmät teokset vuodesta 1500 aina hänen kuolemaansa asti. Myös kehittynyt tammen iän analysoiminen on mahdollistanut vieläkin tarkemman taulujen tekoajankohdan selvittämisen. Hänen tunnetuin teoksensa on Maallisten Ilojen Puutarha. Sen osti aikoinaan espanjalainen priori Don Fernando ja se sijaitsi satoja vuosia kirkossa Espanjassa. Madridin Museo del Pradossa se on ollut näytteillä aina vuodesta 1939 lähtien. Teoksen arvellaan syntyneen noin vuosien 1500 ja 1505 välisenä aikana.

Maallisten Ilojen Puutarha on näyttävän kokoinen triptyykki. Se käsittää neljä maalausta kolmella puupaneelilla, jotka myös avautuvat saranoiden avulla. Kun sivulla olevat ovet ovat kiinni, näkyy maalauksessa raamatullinen luomiskertomus vedenpaisumuksesta. Kun ovet avataan aukeaa niiden sisältä kolme eri maalausta. Vasemmalla sijaitseva maalaus kuvaa Eevan luomista ja Eedenin puutarhaa. Keskimmäinen maalaus on itse Maallisten Ilojen Puutarha, minkä arvellaan kuvaavan aikaa ennen vedenpaisumusta. Helvetin kärsimyksiä kuvataan sen oikeanpuoleisessa maalauksessa.

Bosch osasi käyttää mielikuvitustaan hyvin erikoisella tavalla. Hänen työnsä ovat erittäin värikkäitä ja ne ovat täynnä pieniä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Hänen tiedetään alkuaikoinaan myös pitävän erilaisia opetuskursseja ja hänen oppilaansa ottivat todella paljon vaikutteita hänen töistään ja opetuksestaan. Tänä päivänä hänen tekemiään teoksia on jäljellä 25 kappaletta, vaikkakin osan niistä alkuperää on epäilty, sillä niissä ei näy hänen signeeraustaan.

Boschin teoksia käytetään tänä päivänäkin erilaisissa opetusmateriaaleissa ja niitä kopioidaan edelleen harjoitustöinä. Hän oli oman aikakautensa edelläkävijä erityisesti surrealismin innoittajana. Hänen työnsä kuvasivat usein ihmisen heikkouksia ja syntejä. Hän osasi kuvata hyvin paholaisia ja erikoisia ihmisiä, eläimiä ja koneita. Boschin teoksia tutkitaan edelleen ja niistä toivotaan löytyvän viitteitä etenkin siihen mitä hän olisi halunnut teoksillaan maailmalle kertoa.