1900-luvun taiteen uudistaja Pablo Picasso

Pablo Picasso (25. lokakuuta 1881 – 8. huhtikuuta 1973) oli espanjalainen hyvin monipuolinen taiteilija, joka teki muun muassa maalauksia, veistoksia, keramiikkaesineitä ja grafiikkaa, joiden lisäksi hän kirjoitti runoja. Häntä pidetään yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä ja vaikutuksellisimmista taiteilijoista, joka vaikutti yhdessä Georges Braquen kanssa kubismin syntyyn.

Picasson työskentelytapoja on pidetty radikaaleina, ja hän kerää yhtä nykyäänkin ihailua teknisen taidokkuutensa, visionäärisen luovuutensa ja vahvan persoonallisen taiteensa ansiosta. Näiden ominaisuuksien vuoksi vallankumouksellisesta Picassosta on muodostunut legendaarinen taiteilija, jonka työ on vaikuttanut useiden taiteen suuntausten syntyyn. Picasso keskittyi hänen 91 elinvuodestaan lähes 80 vuoden ajan taiteelliseen tuotantoon, jonka hän taikauskoisesti koki pitävän hänet hengissä. Näin hän ehti osallistua merkittävissä määrin koko 1900-luvun modernin taiteen kehittymiseen ja toimi suurilta osin myös sen kehittäjänä.

Picasson maalaukset

Picasson on jäänyt kuuluisuuteen muun muassa siitä, että hän uudisti omaa tyyliään jatkuvasti. Hän teki niin radikaaleja muutoksia tyyliinsä, että hänen elämäntyönsä näyttää enemmänkin viiden tai kuuden mahtavan taiteilijan saavutuksilta kuin pelkästään yhden tuotannolta. Mieltymystään tyylien vaihtelemiseen Picasso perusteli sillä, että muutokset tyylissä eivät heijastelleet radikaaleja muutoksia hänen urallaan, vaan että hän halusi tarkastella jokaista teostaan objektiivisesti ja miettiä kullekin sopivan muodon ja tyylin halutun vaikutelman aikaansaamiseksi. Monet taidekriitikot ja historioitsijat jakavat tyypillisesti Picasson aikuisuran eri kausiin, joista ensimmäinen kesti vuodesta 1901 vuoteen 1904. Tuo kausi on nimeltään ”sininen kausi”, koska sininen väri hallitsi suurinta osaa hänen maalauksistaan noiden vuosien aikana. Seuraavat kaudet olivat ruusunpunainen kausi 1904–1906, afrikkalaisvaikutteinen kausi 1906–1909, analyyttinen kubismi 1909–1912, synteettinen kubismi 1912–1914, klassinen ja surrealistinen kausi 1918–1945 sekä hänen uransa myöhäistuotantovaihe vuodesta 1945 eteenpäin.

Picasson maalaukset

Picasson sininen kausi alkoi, kun hän muutti 1900-luvun taitteessa Pariisiin Ranskaan, eurooppalaisen taiteen kulttuurilliseen keskukseen, jossa hän avasi oman studionsa. Picasso oli hyvin yksinäinen ja syvästi masentunut hänen hyvän ystävänsä Carlos Casagemasin kuoleman johdosta ja maalasi lähes yksinomaan vihreillä ja sinisillä sävyillä otoksia köyhyydestä, yksinäisyydestä ja kärsimyksestä. Hän tulkitsi näkemäänsä kurjuutta, mutta kieltäytyi avaamasta teostensa merkitystä itse. Sinisen kauden teokset eivät kuvaa arkielämän tilanteita, vaan välittävät radikaalin symboliikan kautta runollisia viestejä.

Kubismi ja Picasson tyyli

Kubismi on taidesuunta, jonka pioneereina toimivat Pablo Picasso ja hänen ystävänsä taidemaalari Georges Braque. Kubistisessa taiteessa kohteet on rikottu ja koottu uudelleen abstraktiin muotoon, mikä korostaa niiden yhdisteltyjä geometrisiä muotoja ja kuvaa niitä useista samanaikaisista näkökulmista tarkoituksena luoda fysiikkaa uhmaavia kollaasimaisia vaikutelmia. Yhtä aikaa tuhoava ja luova kubismi hämmensi ja lumosi taidemaailmaa. Picasso ja Braque kehittivät analyyttisen kubismin työskennellessään yhdessä vuosien 1909–1912 aikana. Analyyttisen kubismin ajatuksena oli uuden todellisuuden luominen ja renessanssin perinteestä ulos murtautuminen perspektiivin ja illuusion kautta. He näyttivät kohteesta samalla kankaalla monia näkökulmia, yhdistivät esineitä ja figuureita kankaalla olevaan eräänlaiseen ristikkoon. Picasso ja Braque eivät halunneet siirtyä täysin abstraktiin taiteeseen, vaan irrottivat maalauksissaan esineitä taustoista analysoiden niiden muotojen ominaisuuksia.

Kubismi ja Picasson tyyli

Picasso loi Ranskassa asuessaan toisen maailmansodan aikoina Picasson tyyliksi kutsutun omaperäisen muotokielen, jossa hän yhdisti figuratiivisen maalaustaiteen ja dissosiaation. Picasso oli ennen käyttänyt molempia näitä maalaustapoja, mutta nyt hän sulautti ne taiteessaan yhteen synteesiksi. Figuratiivisessa taiteessa teoksissa noudatetaan luonnon esikuvallisuuden periaatteita ja perspektiivin lakeja, kun taas dissosiatiivisessa maalaustaiteessa kohteen kappaleet näyttävät dissosioiduilta, eli toisistaan erotetuilta, jolloin ääriviivat eivät enää osoita kohteen luonnollisia rajoja.